Sitä minä ihmettelen. Kipinöitä on monenlaisia, hyvällä tuurilla metsään lentää huono kipinä, ja takkaan hyvä kipinä. Kipinöitten syytä, ei takkatulensytyttäjän.

Kun minä lähden matkalle, olen todennäköisesti loman tarpeessa! Niin kuin epäilemättä moni muukin! Minä olen irroittautumisen ja levon tarpeessa. Ja silloin kaipaan: helppoutta, kiireettömyyttä, konkreettista välimatkaa arkeen, valohoitoa, lämpöhoitoa, hyvää ruokaa valmiina pöydässä, uima-altaan tai rauhallisen rannan (en pidä merenkäynnistä uimarannalla) ja huurteisen oluen altaan reunalle.

Silloin kun kaipaan löhölomaa, haluan että saan löhötä 100% hyvällä omatunnolla. En halua miettiä mistä kulttuurielämyksistä tai nähtävyyksistä jään mahdollisesti paitsi, jos nyt vaan löhöän koko päivän. Ja haluan liikkua tai olla liikkumatta fiiliksen mukaan, siksi en aikatauluta löhölomaa, tai teen todellä väljän tai epämääräisen aikataulun josta saan poiketa hyvillä mielin jos siltä tuntuu. Jos aamulla tulee fiilis että tänään voisi vuokrata skootterin ja lähteä ajelemaan, niin sitten vuokraan skootterin ja lähden ajelemaan, sinne minne pyörä vie, pienten kylien läpi, hienoja maisemia ihaillen, ehkä poikkean meren rantaan ja pulahdan välillä virkistäytymään.

Ja illalla syömään hyvin, ravintolaan jossa paikallisetkin käyvät.. pienet perheyritykset ovat osoittautuneet hyviksi. Ja syön hyvin, pitkään ja hartaasti. Ehkä käyn vielä lasillisella. Ja koska olen todennäköisesti ollut koko päivän ulkona, happimyrkytys iskee yleensä ennen puoltayötä jolloin kävelen hotellille eikä unta tarvitse odottaa.

Saadakseni itseni kunnolla irti arjesta, on minun päästävä fyysisesti kauas arjesta. Siksi löhöän lentomatkan päässä.

Sellaisia löhölomani ovat. Löhölomani vietän yleensä neljän henkilön leppoisassa porukassa. Ja sen jälkeen on levännyt ja latautunut olo. Ja siihen riittää viikko.

KIITOS kaikille täydellisille matkakumppaneilleni! Mennään taas!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Vaikka nyt saarnasin valmislomamatkojen puolesta (poden juuri tällä hetkellä todella vakavaa löhölomakuumetta), olen sitä mieltä että matkailu avartaa!! Joten tietenkin pidän myös oikeasta maailman näkemisestä ja olen utelias näkemään ja kokemaan. Mutta se on sitten eri tarina =)

Mutta. Sinne on päästävä. Jostain hyllyjen ja pahvilaatikoiden sopukoista löytyy aina jotain! Jotain jota mukamas ei löydy muista Halpahalleista. Tai Minimaneista. Tai Prismoista. Kun menen Närpiön Halpahalliin, skannaan tietyt osastot aina tarkasti. Miten ne tavalliset trikoopaidatkin tuntuvat siellä jotenkin erikoisen hyviltä löydöiltä. Säilöntärasioiden tarralaputkin ovat niin kiehtovia siellä, oli pakko ostaa, vaikka en edes säilö!! Paperiosasto tuntuu niin monipuoliselta ja erikoiselta. Ja se kippo-osasto!! Oioi!! Normaalisti boikotoin kauppaa jossa on nihkeä palvelu mutta ehei, en Närpiön Halpahallia.

Kun sinne astuu, tuntuu kuin astuisi menneisyyteen. Tunnelma, tuoksu, ulkonäkö ovat pysyneet samanlaisina kymmeniä vuosia. Olisikohan se Närpiön Halpa-Hallin salaisuus; se ei ole nykyaikainen tavarahelvetti joka konseptoidaan niin tiukasti että kauppa on yllätyksetön ja tylsä; hyllyt ja asettelu ovat kopioita toisistaan.

Älkää erehtykö olettamaan että kaikki Halpa-Hallit olisivat minulle yhtä kiehtovia. Ei, Vain Närpiön Halpa-Hallissa on se maagisuus, ja siksi olenkin alleviivannut paikkakuntaa, melkein joka lauseessa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Joulun aikaan menen sinne taas, uteliaana ja innokkaana.

Edesmenneen appeni luona oli vanhat tuolit joista sai maalaamalla ja päällystämällä uudennäköiset tuolit eteiseen.

Menen aina kirjastoon etsimään yhtä tai kahta kirjaa tietystä aiheesta (viime aikoina opiskeluun liittyviä) niin miten siinä aina käy niin että lopulta meen kassalle puhkuen ja kannan selkä vääränä älyttömän kasan kirjoja, ja ihan mistä aiheesta tahansa. Ja oon niin tyytyväinen. Koska ajattelen: mitä enemmän kannan sitä enemmän säästän!! Samalla verorahalla saat yhden kirjan, tai tonnin kirjoja!! Ei melkein voi vieläkään ymmärtää kuinka mahtava putiikki kirjasto on..

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Nyt kun olen opiskelija niin täytyy kiristää vyötä, vielä enemmän kuin kotiäitinä ollessa. Välillä ottaa aivan hemmetisti päähän ainainen rahojen laskeminen, ja pettymykset, kun joskus löytää täydellisen takin, tai kengät (tänään, molemmat) eikä voi ostaa kun ei ole rahaa uusiin vaatteisiin tai mihin tahansa muuhun kuin arjen pyörittämiseen. Ottaa toisinaan niin päähän että tekis mieli itkeä ja kirkua (tai, kuten olen kolmivuotiailleni opettanut: kun suututtaa, kannattaa tömistellä, karjua kuin leijona, ja irvistää). Mutta.

Sitten katson asiaa eri kantilta. Tietenkin muistan ensimmäisenä haaveilemani tutkinnon. Aivan viime aikoina olen rekisteröinyt muitakin vyönkiristyksen myönteisiä puolia. Tuo kirjaston uusi löytäminen (tai oikeastaan se on ollut mulle aivan ensimmäinen kirjaston löytäminen) on yksi. Mielikuvituksen aktivoiminen! Ekologisuuden, kierrätyksen ja ”vihreyden” lisääntyminen. Tuunaus, luovuus. Kirpputorihulluuskin on aivan mahtavaa! Sielläkin melkein kuulen kilinän korvissani kun säästän rahaa shoppailemalla!! =D Ja juuri sopivasti nyt lapset ovat vaikutteiden imemisiässä ja mikäs sen mukavampi ajatus kuin opettaa lapset kestävään kehitykseen. Huhhuh nyt meni kyllä jo liian korkealentoiseksi... Politiikan osastolle.. Päätän raporttini tähän, ihan tyytyväisenä opintotuen saajana.

Täs.

Ja väreistäkin (tai juuri niistä) voi päätellä että tämä on se kärppämekko. Pakko tunnustaa että aluksi en yhdistänyt värejä SM-liigaan mutta kun ystäväni nimesi mekon Kärppämekoksi niin nyt en muuta näekään kuin Kärpät. No parempi Kärpät kuin TPS =) Mekko on tehty 70-luvun äitiystunikan kankaasta joka löytyi autotallin vintiltä.

Tämä kukkamekko on tehty 70-luvun verhokankaasta. Muistankin hämärästi tämän kankaan lapsuudesta.

Tässä asussa ei ole mitään retroa mutta tykkään! Tämä on metsän keijukaisen syksypaita ja -pipo. Pitäisi keksiä vielä pääntielle jotain koristusta virkkuukoululla ja.. varmaankin puuhelmillä..

Nyt on aika kuvapainotteista settiä. Päässä olisi kyllä vaikka mitä asiaa mutta täytyy vielä hauduttaa niitä, että saan säädettyä ne näppäimistöön..

  Yöpöytäkamaluus ennen..

  Ja jälkeen remontin.

Huomaa takaseinän tapetti, tai sen puuttuminen. Tyttöset ovat sitä mieltä että seinät pitäis laittaa uusiksi ja aloittivat jo tapetin poiston.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

KESKIVIIKKO

Mahdollisimman löysin suunnitelmin lähdimme keskiviikkoiltana Blue1:lla kohti ikuista kaupunkia. Mieli oli innokas ja utelias. Suunnitelmat tarkentuivat koneessa punaviinin äärellä kun näimme jo mielessämme sunnuntain hesarin otsikon: "Humalainen suomalaisturisti on ajellut pian neljä päivää Vespalla Colosseumia ympäri alasti punalippua heiluttaen. Suomen suurlähetystö on ymmällään ja kommentoi: "tällaista ei ole koskaan aiemmin tapahtunut". Turisti valottaa: "Mitä tahansa työttömien läheisteni hyväksi"

Fiumicinon kentältä lähdimme junalla kohti Roomaa. Terminin asemalta kävelimme (pienen ylimääräisen sakkoringin kera tietenkin) hotelliimme: Hotel Parisiin joka, uskomatonta kyllä, sijaitsee keskellä Roomaa pienen ja rauhallisen kadun varrella; Via Firenzellä. Kova nälkä ajoi meidät hotellin lähellä olevaan erääseen kansainväliseen ketjuun kuuluvaan ravintolaan, mutta ei siitä sen enempää..

Illalla tutustuimme myös italialaiseen logiikkaan. Mihin?

TORSTAI

Aikainen aamiainen. Italialaiset taitavat pitää makeasta aamiaisesta.. Sokerimehua, marjapiirakkaa, makeita croissantteja, marmeladia.. Kahvikoneen tarjoama cappuccino ei ollut ollenkaan hassumpaa päivän alkajaisiksi. Sitten nokka kohti metroa ja Paavia! Vaikka olimme aikaisin liikkeellä, oli Pietarinaukiolla jo aikamoinen jono, hirvitti, mutta jono liikkui yllättävän sujuvasti.

Ja samalla siinä seisoskellessamme luimme aukion ja kirkon tarinaa. Neljä pylväsriviä aukion reunoilla kehystivät aukion suojaisaksi ja kauniin muotoiseksi. Ja pylväät olivat jättiläismäisiä. Suuntasimme heti alkajaisiksi kohti kirkon kupolia: alkumatka hissillä, loput portaita. Rooma avautui edessämme auringonpaistessa.

Ihmisiä edessämme olevalla kirkon aukiolla tuskin erotti, kupoli on todella korkealla. Mun piti nieleskellä ja pyyhkiä silmäkulmia (varoitin jo aiemmin matkakumppaneitani siitä että mua alkaa itkettää helposti jos näen jotain erityisen mahtavaa).

Barokkityylinen Pietarinkirkko oli kaiken kaikkiaan mahtava, ja ISO. Se koristeellisuus: maalaukset, pylväät, patsaat, veistokset, freskot. Kirkko ei tuntunut loppuvan ollenkaan, mihinkään suuntaan. Ja sitä taidetta riitti jokaiseen nurkkaan. Kävimme erityisessä rukoustilassa verhon takana ja oli kuin olisi astunut eri maailmaan: pysähtyneeseen maailmaan. Tunnelma tuntui olevan niin pysähtynyt ja niin rauhallinen että melkein ahdisti. Ihmiset jonottivat saadakseen koskettaa Pietarin pronssipatsasta. Minä odotin näkeväni Michelangelon Pieta-veistoksen. Tuttu veistos joka esittää Neitsytmariaa pitelemässä kuollutta poikaansa. Ja näin sen. Ja nieleskelin, ja niiskutin. Kaunis oli!

Maistelimme näkemäämme, ja pizzaa, läheisessä trattoriassa.

Vatikaanin museot. Koristeellisuus ja loppuun asti harkitut yksityiskohdat jatkuivat museoiden puolella. Todella hyvin säilynyttä/säilytettyä taidetta: marmoripatsaita ja –veistoksia, freskoja. Etenkin veistokset ja kattofreskot olivat henkeäsalpaavia. Ja se taiteen määrä niissä museoissa on aivan käsittämätön, koko ajan mitä uskomattomampia huoneita, tuntui kuin olisi ollut labyrintissa seikkailemassa, jossain aivan eri maailmassa, ja ajassa. T sanoi aika osuvasti: "Täällä haisee raha ja valta". Juuri tuolla konkretisoitui historian Rooman hallinnon, ja kirkon, raha ja valta.

Päädyimme Sikstuksen kappeliin. Michelangelon freskot olivat värikylläisiä ja ihmeen raikkaita, luinkin myöhemmin että kattomaalaukset ovat restauroitu parikymmentä vuotta sitten. "Aatamin luominen" lienee tunnetuin maalaus kappelissa.

Koska ilma oli aurinkoinen ja lämmin, kävimme ostamassa kaupasta välipalaa ja menimme pieneen puistoon huilaamaan. Huilaushetken jälkeen alkoi hidas haahuilu Rooman vilinää ja kakofoniaa imien kohti hotellia. Perillä jatkui huilaus, jalkojen lepuutus, uusi meikkaus ja kirkuminen, ja kilistelimme skumppalasillisetkin ruokahalua lisäämään (!?!)

Ja kaupungille jälleen! Muistelimme nähneemme hotellin lähellä mielenkiintoisen näköisen ravintolan ja suunnistimme sinne! Astuimme sisään, vaikka ravintolan sisäänkäynnillä oleva valokaapeli sai meidät hieman epäröimään. Huoh.. Ja kyllä se taitaa niin olla että valokaapeli EI PETÄ! Paikan "livemusiikki" toi erehdyttävästi mieleen vanhanajan ruotsinlaivapurkit tai Velipuolikuun. Ruokalista oli ala-arvoinen ja ylihinnoiteltu. Päätimme häipyä. Otimme kuitenkin lasilliset talon viiniä kun, jotenkin.. en tiedä.. halusimme säilyttää kasvomme, ja ravintolan.. blaa.. Hyvät ihmiset, muistakaa; VALOKAAPELI EI PETÄ!!!

Ravintolasta häipyminen oli kuitenkin todennäköisesti yksi matkamme parhaista siirroista, koska eräältä pieneltä ja pimeältä kujalta teimme todellisen löydön; ravintolan nimeltä Piccolo Arancio! Pieni ja aito paikallistenkin suosima ravintola jossa oli kuin tilauksesta vapaana neljän hengen pöytä (paikka oli siis tosi pieni, vain muutamia pöytiä). Söimme pitkään ja hartaasti. Aloitimmekin kahdella erilaisella aperitiivillä kun aperitiivivalitsijamme ei osannut päättää kahdesta hyvästä.. Ja minä sain maistaa haaveilemaani friteerattua artisokkaa, mmmm.. Yksi ihme juttu ravintolassa oli; vessaa oli tosi vaikea löytää, siis vaikka kysyi tietä henkilökunnalta. T ajautui vessamatkallaan kapeita ja pimeitä portaita alaspäin ja löysi lopulta itsensä viinikellarista!! Ja tarjoilija pamautti tietenkin jalallaan kellarin oven kiinni! Onneksi ovi ei ollut lukossa joten seikkailija sai hiivittyä vähin äänin viinikellarista pois, ja vessakin löytyi.. Myöhemmin V lähti kohti wc:tä ja tiesi jo että sitä on vaikea löytää, ja tiesi välttää viinikellarin ovea. Ja ajautui keittiöön! Tämäkin seikkailija löysi lopulta etsimänsä ja myös takaisin pöytään. Kaiken kaikkiaan Piccolo Arancio oli ykkösluokkaa! Ruoka oli hyvää, henkilökunta kympin luokkaa ja tunnelma juuri sellainen mitä toivoimmekin löytävämme!

PERJANTAI

Uusi aamu Roomassa. Lähdimme kävelemään jälleen. Kohti historiallista Colosseumia. Tai hetkinen.. taisimmekin mennä pätkän metrolla.. en muista.. Mutta sen muistan että Colosseum on VALTAVA!! Ja VANHA!! Ja NEROKAS! Ja sen historia on pääasiassa kauhea ja kuvottava. Voin vain yrittää kuvitella sen valtavan rakennelman silloin kun se oli vielä korkeampi, ja julkisivu oli pinnoitettu marmorilla ja sadoilla veistoksilla. Muistan kommentin: "Heti ens viikolla täytyy kyllä vuokrata Gladiaattori, ja Via Dolorosa.. eiku Dolce Vita". Aamupäivä meni Colosseumilla. Sää oli kostea ja viileä ja etsimmekin lounaspaikan joka olisi sisätiloissa, ja siis lämmin. Trimani Wine Bar. Löytö, taas! Paikka oli tyylikäs, ja siellä sain maaliman herkullisimman pasta-annoksen ikinä (kuvassa).

Se oli niin hyvää että itketti ja nauratti samaan aikaan. Ja jälleen mahtavan ja täyteläisen italialaisen punaviinin kera. Ai niin, eikä siinä vielä mitään, jälkkäriksi söin tiramisun joka suli suuhun! Myös lasagne oli kuulemma parasta ever. Onnekkaita olimme kyllä ruokapaikkojen valinnassa!

Seuraavaksi Pantheon. Muistelen että Rafaelin hauta olisi Pantheonissa. Jos epäilyttää, asian voi vapaasti tarkistaa Dan Brownin Enkeleitä ja Demoneita-kirjasta =D Pantheon hätkähdytti kun sinne astui sisään. Ulkokuori antoi ymmärtää jotain aivan muuta. Sisältä rakennus oli pyöreä, ja parasta olivat katto ja katossa oleva aukko. Jälleen kerran tunsi olonsa pieneksi ja jotenkin heikoksi.

Colosseum ja Pantheon olivat perjantain pääkohteet, muuten päivä kului kävellessä ja ihmetellessä. Ja tietenkin kävely ja ihmettely on myös yksi Rooman pääkohteista.

Illastimme viinibaarissa jonka nimeä en muista, mutta tuttuun skandinaaviseen tyyliin menimme ravintolaan niin aikaisin että se oli vielä lähes tyhjä. S ja V söivät tuossa paikassa kuuleman mukaan mahtavat naudanlihapihvit mediumina. Söin muistaakseni jotain kanaruokaa.. tarkemmin en muista joten annokseni taisi olla keskinkertainen. Ravintola oli kyllä hyvä, mutta jollain tavalla ei jäänyt mieleen samalla tavalla kuin muut. Tietenkin asiaan voi vaikuttaa myös se että nyt kun kirjoitan matkakertomusta loppuun, matkasta on kulunut jo n.5kk, eh..

LAUANTAI

Aamupala hotellilla, ja eikun kävelemään!

Kohti espanjalaisia portaita. Ilma oli lämmin ja lupaava. Ja portaat tv:stä tutut.

Kohti Treviä. Suihkulähteitä on Rooma täynnä, Trevi on kaunis, ja ihmeellisen laaja.

Se on valoisa, raikas ja sen lähellä on mukava olla. No tietenkin piti kolikotkin heittää. Roomassa riittää nähtävää useammallekin matkalle!

Päiväkahvien jälkeen suuntasimme kauppaan ostamaan piknikherkkuja. Salaattia, juustoja, hedelmiä, leipiä, kuivattua kinkkua, mansikoita..

Sitten kengänkärjet kohti Villa Borghesea. Suuren suuri puisto.

Puistossa iltapäivä kului syöden, juoden, auringosta ja hyvästä seurasta nauttien. Puistossa oli paljon "alkuasukkaita" viettämässä lauantaipäiväänsä rentoutuen.

Puistosta Hard Rock Cafen kautta kohti ostoskatuja! Oih, Rooma on myös shoppailijan paratiisi. Tai siis olisi.. kovin pitkään emme malttaneet shoppailuun "tuhlata aikaa". Ihme juttu: en usko että kovin monessa maassa vaihtorahat annetaan suoraan käteen. Ulkomailla TIETÄÄ että vaihtorahat tullaan aina antamaan kassalla olevaan kulhoon, tasolle tms.. Niin mikä siinä on että AINA kuitenkin käsikouru syöksyy, refleksinomaisesti, ottamaan vaihtorahoja vastaan. Pää tietää, käsi ei, että rahat eivät tule suoraan käteen, vaan KULHOON!

Olimme antaneet kertoa itsellemme että Colosseumin lähellä on pizzeria josta saa Rooman parhaita napolilaisia pizzoja. Sinne siis. Tunnelma voitti pizzat. Pizza Forumissa oli paljon roomalaisia ja kakofonia oli sen mukaista, ja tunnelma näin ollen aito ja mukava. Pizzat olivat ok. Tunnelma oli haikea (aamulla oli lähtö kohti kotia).

Rooman matka oli mahtava, ja toivon totisesti että sama porukka lähtee taas pian johonkin!

Hyvät ihmiset. Älkää erehtykö lääkitsemään matkakuumettanne matkalla! Jälleen kerran, tällä kertaa huhtikuisessa Roomassa, tuli todettua että matkustaminen pahentaa matkakuumetta, ei suinkaan paranna eikä oikeastaan edes lievennä sitä!

Jos menette Roomaan, suosittelen:

-huhtikuun alku oli mielestäni loistava aika! turistien määrä on kohtuullinen.

-Hotel Paris-hotelli oli hyvällä paikalla ja hinnaltaan ok, ainakin tuona ajankohtana

-Piccolo Arancio ja Trimani Wine Bar- ravintoloita

-tykkäsin lentoaikatauluista. Roomaan ke-iltana ja pois su-aamuna (3 ehjää päivää perillä) Blue1 Helsingistä.

Tämä kätönen on lähellä sydäntäni ja sen on tehnyt kuvanveistäjä Johanna, Turun kansalaisopiston kuvanveistotunnilla, ta-daa!! =D Mallina oli oma käteni pitkine luisevine sormineen.